Olen muutamaan otteeseen kahlannut läpi mahdollisen tulevan SOTE-uudistuksen lakiehdotukset sekä sen keskeiset muutokset verrattuna nykymalliin. Tuleva malli on mielestäni varsin haasteellinen ja kansanterveydellisestä näkökulmasta pidän sitä kokonaisuudessaan jopa terveyttä paikoin heikentävänä. Se, mikä ehdotuksessa osuu vahvasti silmään, on julkisen puolen äärimmäisen vahva rooli verraten edelliseen vuonna 2019 kaavailtuun SOTE-uudistukseen. Silloin kun terveyttä ylläpidetään kansalaisten verorahoilla, pidän äärimmäisen tärkeänä vahvaa julkista ohjausta. Ehdotetussa mallissa kuitenkin paistaa riski sille, että julkinen puoli sitoo liikaa itse omia käsiään palveluiden hankkimisen näkökulmasta. Summa summarum, vahva julkinen ohjaus on pääasiallisesti esityksessä hyvä asia. Siitä pisteet!
Kuten edellisen kierroksen sote-mallissa myös uudessa on edelleen jätetty terveyden edistäminen pääasiassa kunnille. Mallissa mainitaan kuitenkin, että myös hyvinvointialueilla on terveyden edistämiseen velvollisuus. Tästä herää vahva huoli siitä, mikä on kuntien motiivi lähteä panostamaan riittävästi resursseja terveyden edistämiseen, kun oman budjetin omaava erillinen hyvinvointialue vastaa kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollosta kokonaisuutena. Terveyden edistäminen erityisesti suun terveydenhuollossa on kuitenkin se keihään kärki, johon raha ja resurssit tulisi kanavoida. Pelkona on, että terveyden edistämisestä tulee kunnille ainoastaan pakollinen paha. Kunnilla on vahva ja näkyvämpi rooli ihmisen arkielämässä. Hyvinvointialue on sen sijaan abstrakti ja hallintohimmeli, josta saa hoitoa, kun vaiva yllättää. Jos kunta ei panosta riittävästi terveyden edistämiseen, se ei pysty luomaan hyvinvoinnin kulttuuria asukkailleen. Tästä olen todella huolissani.
Nyt kun yllämainitun tavoin uhka terveyden edistämisen alasajosta kasvaa, tulisi vastavuoroisesti ajaa oikeat insentiivit suorittajatasolle. Yksinkertaistaen tämä tarkoittaisi käytännössä puhdasta 100% kapitaatio/omahammaslääkäri-mallia. 100% kapitaatio tarkoittaisi sitä, että korvaus tuottajalle/tekijälle olisi potilaskohtainen ei toimenpidekohtainen, kuten se edelleen uhkaa olevan jatkossakin. Tämä ohjaisi ammattilaisia suoraan huolehtimaan siitä, että potilaiden suu pysyy terveenä. Toisin sanoen ja kevyesti provosoiden terveenä pysyvä potilas olisi liiketoiminnan näkökulmasta se kannattavin potilas. Omahammaslääkäri-malli, jossa hammaslääkärillä olisi oma väestönosansa hoidettavana olisi myös ideaali ja kulkisi 100% kapitaation kanssa käsikädessä hyvin mutta ongelmana siinä on potilaiden ja tekijöiden liikkuvuus hyvinvointialueelta toiselle. Kapitaatiossa tätä problematiikkaa ei ole. Nykyinen malli, jossa merkittävä osa hammaslääkärin palkasta sekä yksityisen sektorin tuloista muodostuu suoraan tehdyistä toimenpiteistä on ajatuksena absurdi ja sen pitäisi särähtää jokaisen korvaan. Eli mitä enemmän poraat reikiä, sitä enemmän rahaa liikkuu.
Muutamat rohkeat kunnat ja kaupungit ovat omaehtoisesti lähteneet jo nyt edistämään kapitaatioon suuntautuvia malleja mutta kaikki palveluntuottajat eivät vielä ole siihen valmiita. On kuitenkin palveluntuottajia, joilla on ollut innokkuutta lähteä kokeilemaan, mitä malli ja ideologia käytännössä tarkoittaa. Tätä edesauttaisi avoin vuoropuhelu julkisen sektorin sisällä suorittajien kesken sekä myös julkisen sektorin että yksityisen sektorin välillä. Muutos tapahtuu vain ottamalla askeleita eteenpäin eikä jäämällä keskelle suon silmään odottamaan pelastavaa köyttä. Terveydenhuoltoalan liiketoiminta ja työnteko voi ja tulisi olla kannattavaa siten, että ihmiset pysyvät terveinä eikä tekemällä mahdollisimman paljon erilaisia toimenpidetemppuja.
Joona Iso-Lotila, lääketieteellinen johtaja, Spider Med