Suun terveydenhuollon vaikuttavuus on aihe, jota voi tarkastella useasta eri näkökulmasta ja käsittelen tässä teemaa hammaslääkärin työhön liittyen. Aihe on tärkeä, sillä suun terveydenhuollon resursisointihaasteiden selättämiseen tarvittaisiin uudenlaista näkökulmaa ja menetelmiä.
Suomessa opetetaan hammaslääketiedettä perustutkinnon osalta tällä hetkellä neljässä eri yliopistossa. Opinto-ohjelmat eroavat marginaalisesti toisistaan ja opetusmenetelmät jonkin verran. Yhteistä on kuitenkin se, että kliinisissä opinnoissa koulutus painottuu hoidon vaikuttavuuden sijaan toimenpidekeskeisyyteen kuten siihen, miten korjaamme hampaiden vauriot ja puutokset mahdollisimman taidokkaasti, miten hyvin puhdistamme potilaan hammaskivet sekä mikä on paras juurihoitoinstrumentti.
Kuitenkin tärkein jää liian vähälle huomiolle ja se on hoidon vaikuttavuus. Kliiniset painotukset seuraavat ammattikuntaamme pitkälle työelämään. Palkkauksella ohjataan myös toimenpidekeskeisyyteen julkisella sekä yksityisellä sektorilla. Mitä enemmän teet toimenpiteitä, sitä enemmän tienaat. Koska toimenpidekeskeisyyttä tukee palkan lisäksi vielä yliopistotasoinen peruskoulutusohjelma, sen täytyy olla toimivaa mutta onko se?
Hammaslääketiede on siitä mielenkiintoinen tieteenala, että loppujen lopuksi hyvin harvat asiat omaavat vahvaa tieteellistä näyttöä toisin kuin yleislääketieteen puolella. Kyse on enemmän hyväksi koetuista toimintatavoista. Fokus on pitkälle hampaistossa ja jopa yksittäisissä hampaissa sekä niiden ennusteissa. Ihminen on kuitenkin muutakin kuin hampaat, korva, vasen isovarvas tai oikea pakara. Ihminen on oppiva, älykäs kokonaisuus, joka on mahdollista pääsääntöisesti vastuuttaa ja opettaa pitämään huolta itsestään. Jokainen on parhaimmillaan itselleen se vaikuttavin suun terveydenhuollon ammattilainen kunhan oppi saadaan perille. Jos raahaat nälkäiselle päivästä toiseen kalaa sen sijaan, että opetat hänet kalastamaan, saat raahata kalaa päivittäin loppuelämäsi. Eivätkö hammaslääkärit anna terveysopetusta potilailleen?
Hammaslääkärit opastavat potilaitaan suun terveystottumuksissa mutta se jää kaiken aiemmin mainitun toimenpidekeskeisyyden varjoon ja tässä on ongelman ydin. Kärjistetysti ajallinen fokus hammaslääkäreillä on 90% toimenpiteiden tekemisessä ja potilastietojen kirjaamisissa. Mitä jos tilanteen kääntäisikin toisinpäin ja 90% ajasta panostettaisiinkin terveyden edistämiseen?
Otetaanpa vertaileva esimerkki potilaasta, jolla on suuri reikiintymisriski, muutama perinteisesti paikattavaksi miellettävä reikä ja hieman hammaskiveä. Perinteisesti edeten paikkaisimme reiät, putsaisimme hammaskivet ja kehottaisimme puhdistamaan jatkossa erittäin hyvin hampaat sekä välttämään sokerituotteita. Mitä näemmekään vuoden kuluttua potilaalle tapahtuneen ja hänen mahdollisesti muhiville pienemmille reiille? Löydämme todennäköisesti itsemme samasta tilanteesta kuin edellisvuonna eli paikat ovat edelleen tukevasti suussa mutta tilalle on tullut uusia reikiä uusiin hampaisiin ja pienet reiät ovat edenneet isommiksi. Mitä jos käyttäisimmekin näihin hoitoihin varatun ajan potilaan opastamiseen ja syventäisimme hänet terveyden edistämisen saloihin vetelemällä oikeista naruista? Saisimmeko potilaan motivoitua keskustelemalla kokonaisuudessaan hänen terveystottumuksistaan ja ymmärtämään, mitä kaikkea hän voi saavuttaa pienillä elämäntapamuutoksilla? Kumman uskotte olevan vaikuttavampaa? Ei tarvitse olla spiderilainen tietääkseen oikean vastauksen.
Joona Iso-Lotila, Medical Director, Spider Med
[email protected]
0407212737